,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Slavonian tammi

Kuuluisaa Slavonian tammea pidetään yhtenä kauneimmista Euroopassa. Slavonian tammi kasvaa täydellisissä ilmasto-olosuhteissa Kroatian itärajalla.

Merenpinnan yläpuolinen kasvualue mahdollistaa opitimaalisen hitaan ja tasaisen kasvun, jonka ansiosta metsän puuraaka-aine on poikkeuksellisen kaunista. Slavonian metsissä puut tavallisesti kasvavat lähellä toisiaan ja luovat tiheän kasvuston, jonka ansiosta puut kasvavat ylöspäin.

Kroatialaisen metsänhoidon perusperiaatteena on kestävä metsänhoito, joka tähtää siihen, että metsän luonnollinen rakenne ja moninaisuus säilyvät ja että metsän kaupallinen käyttö on sopusoinnussa metsän hyvinvointikäytön kanssa. Metsiä on hoidettu kestävällä tavalla hyvin tiukkojen ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten kriteerien mukaisesti jo vuosisatoja.

Vuosi vuodelta paljon vähemmän puuta korjataan metsistä verrattuna siihen, paljonko uutta metsää kasvaa. Ja kun huonompilaatuinen puuaines jatkuvasti vähenee, Slavonian metsät kaunistuvat vuosi vuodelta lisää, kun niitä hoidetaan kestävällä tavalla.

Slavonian tammea käytetään huonekalu- ja lattiavalmistuksen lisäksi myös viinitynnyreiden valmistukseen, erityisesti isojen tynnyreiden. Slavonian tammitynnyreitä käytetään usein Italiassa esimerkiksi Ripasso-menetelmällä tehtyjen viinien säilytykseen Piedmontin alueella.

Iso (!) FSC-sertifioitu tammi Bjelinin tehtaalla Ogulinissa.

Kuvassa Bjelinin parketti

Kuvassa Bjelinin parketti